Outojen Valojen historiaa 

Oudot Valot syttyivät vuonna 2003 Joensuussa, kun jo pari vuotta musiikkihommia yhdessä touhunneet kitaristilaulaja Alwi ja kosketinsoittaja haitaristi Pasi ryhtyivät sovittamaan Juicen kappaleita kitarahaitari versioiksi. Parivaljakko teki keikkoja opiskelukaupunkinsa Joensuun ympäristössä.

hiacenkylki.jpg

 Orkesteri poseeraa uskollisen keikkapakun (Hiace 4WD vm.-88) rinnalla jossain Pohjois-Karjalan lumisilla korpitaipaleilla

 

 

 

 

Vastaanotto oli hyvä ja pojat päättivät kasvattaa bändiä basistin ja rumpalin verran. Koska Pasi hallitsee haitarin lisäksi kosketinsoittimet tyylillä, jota voi verrata Safkan soitantaan, niin Alwin veljen Mikon tulo bassoon ja taitavaksi rumpaliksi tiedetyn Nikon liittyminen bändiin antoivat mahdollisuuden oikean oman rock-soundin löytymiseen. Mikon ryhdyttyä laulamaan taustojen lisäksi viime aikoina myös soolokappaleita on biisivalikoimaan saatu laajuutta.

 Oudot Valot kävi soittamassa pari kiertuetta Pohjois-Karjalassa vuosina 2006 – 2007 joensuulaisen ohjelmatoimiston leivissä ennen Alwin Tallin perustamista. Lisäksi pojat ovat keikkailleet paikallistasolla Pohjois-Savon alueella.

 Parin kuluneen vuoden aikana bändin toiminta on ollut hiljaisempaa opiskelujen ja onnellisten perhetapahtumien vuoksi, mutta rivejä ollaan jälleen oikomassa. Kesällä yhtye soitti muutamia baarikeikkoja. Kesän 2011 isoin tapahtuma oli Iisalmen olutjuhlien Olusten keikka.

oluset_kokobandi.jpg

Olusilla kuumana heinäkuun iltana 2011

 

 Keikkaohjelmisto on tähän saakka koostunut coverbiisestä. Kuitenkin orkesterin toiminnan alkuajoista lähtien jossain piilossa on muhinut ja syntynyt omaa tuotantoa. Loppuvuodesta 2011 neljä luomusta sai ensiesityksensä. Tulevilla keikoilla on tarkoitus tiputella settiin lisää omia kappaleita. Tarkkailkaa keikkakalenteria ja tulkaa kuuntelemaan...

kokobandi.jpg

 

 

 

 

Kuva Pitäjäntuvan keikalta 2011.

 

 

 

 

Vuodet 2012 ja 2013 Oudot Valot on soittanut keikkoja tasaiseen tahtiin pari keikkaa kuukaudessa. Ohjelmisto muokkautunut meneväksi setiksi, jossa on sekä uutta että vanhaa suomirockia ja poppia. Ja tienpäällä taas tänäänkin... 14.9.2013 Alwi  

............  

Vuosi 2014 alkoi uuden soittajan etsinnällä. Kosketinsoittaja Pasi halusi lähteä soittelemaan toiseen orkesteriin. Yhtye teki ratkaisun korvata koskettimet toisella kitaralla. Kaveripiiristä pyydettiin mukaan nuori lahjakas kitaristi Ville Lyytinen. Jäsenvaihdoksen myötä ohjelmistoakin on uudistettu ja sovitettu kahdelle kitaralle. Ahkeran treenauksen tuloksena uusi kokoonpano lähtee ensimmäiselle keikalle ...5.4.2014.  

cam003522.jpgTämäkin keikka voidaan kirjoittaa historian lehdille, Syvärin Kunkku 5.4.2014